Miksi maut ovat tärkeitä?
Ayurvedan ravinto-oppi perustuu makuihin (rasa), ruoka-aineiden vaikutuksiin (virya)ja ruoan sulatuksen jälkeiseen makuun (vipak). Kun laitamme ruoan kielelle, tunnemme sen maun (rasa). Ruoka-aineen vaikutus voi olla mm. lämmittävä, viilentävä, kosteuttava tai kuivattava.
Esimerkiksi kahvi on karvaan makuinen, sen vaikutus on lämmittävä ja piristävä.
Kun kahvi on juotu, siitä jää pistävä maku suuhun. Ayurvedassa tunnetaan kuusi makua, noin 20 ruoka-aineen vaikutusta ja lukematon määrä muita ruoan ominaisuuksia.
Kuusi erilaista makua
Ayurvedassa tunnetaan kuusi erilaista makua, joista jokaisella on tärkeä rooli ruokavaliossa, yrteissä, rohdoissa ja tinktuuroissa.
Makea, hapan, suolainen, pistävä, karvas ja supistava ovat ayurvedan perusmakuja.
Aineen maku voi muuttua käsittelyn yhteydessä. Esimerkiksi raaka sipuli on pistävän makuinen, kun sen paistaa se muuttuu makeahkoksi. Jokaisella ruoka-aineella on myös ensimaku, keskimaku ja jälkimaku. Ensimaku, keskimaku ja jälkimaku eivät aina ole samoja.
Kun pureskelet ruokasi kunnolla et ainoastaan helpota ruoansulatusta, vaan tutustut myös makumaailmaan aivan uudella tavalla. Kun syöt seuraavan kerran, keskity syömiseen ja yritä etsiä mahdollisimman montaa eri makua. Montako makua löysit?
Miksi maut ovat tärkeitä?
Makuaistilla on ollut tärkeä tehtävä kautta aikojen. Sen tarkoituksena on erottaa syömäkelpoiset ravinnoksi kelpaavat aineet pilaantuneista ja myrkyllisistä aineista. Ayurvedan mukaan, makuaisti ohjaa meidät syömään monipuolisesti. Kun syömme mahdollisimman paljon eri makuja, ravintomme sisältää kaikkia ravintoaineita, joita kehomme tarvitsee. Yksinkertaista, eikö?
Montako makua tunnistat?
Nykypäivänä vaikeus onkin tunnistaa eri makuja. Jokainen meistä tunnistaa suolaisen, makean ja happaman maun. Tiedät miltä sokeri, suola, sitruuna ja mansikka maistuvat. Miten on vaikeampien tai miedompien makujen laita? Tiedätkö miltä vehnäjauho, kurkku tai maustamaton liha maistuu? Koska monipuolisen ravinnon perustana on kyky tunnistaa eri makuja, tulemme kirjoittamaan joka viikko yhdestä mausta ja sen erityispiirteistä (hyödyt, seuraukset liikakäytöstä, vaikutukset mieleen jne.)
Mitkä maut sopivat minulle?
Ayurvedassa ei ole hyviä tai huonoja makuja tai ruokia. Eri maut ja ruoka-aineet vaikuttavat eri henkilöillä eri tavalla. Tasapainoiseen ravintoon vaikuttavat oma kehotyyppi, vuodenaika ja elinympäristö.
- Syö oman kehotyypin mukaan. Panosta makuihin, jotka tasapainottavat omaa kehotyyppiäsi ja käytä muita makuja maustamiseen.
- Syö satokauden tuotteita, jolloin maut ovat parhaimmillaan.
- Huomioi vaihtuvat vuodenajat ruokavaliossa. Suosi kylmällä ilmastolla kehoa lämmittäviä ja lämpimällä kevyempiä ja viilentäviä ruokia ja makuja.
Jos haluat tietää, mitkä maut sopivat sinulle selvitä ayurvedistä kehotyyppiäsi. Voit varata aikasi ayurveda-konsultaatioon tästä.
Ensi viikolla kirjoitamme makeasta mausta, sen fysiologisista vaikutuksista kehoon ja mieleen sekä haittavaikutuksista ja kerromme mitkä ruoka-aineet (muut kuin sokeri ja hunaja) ovat makeita.
Tilaa uutiskirjeemme tästä ja saat linkin kirjoitukseen suoraan sähköpostiisi.
[mailmunch-form id=”367788″]
Sorry, the comment form is closed at this time.